sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Katse eteenpäin!

Kolmisen viikkkoa sitten oli voimakas eklipsi, jonka jälkiaalloilla keikutaan yhä.... Itselleni uutiset tulivat "siviilityöpaikan" puolelta. Työt siellä vähenevät huomattavasti. Monilla voi olla vastaava tilanne jollakin elämänalueella. Muutos on väistämätön. Olenkin yhtä aikaa helpottunut ja huolestunut. Kolmessa viikossa olen kuitenkin ehtinyt tottua ajatukseen, ei ole vielä selvää suunnitelmaa, mutta fiilistasolla on jo helppo nähdä, että muutos on myös mahdollisuus parempaan. Mutta nämä prosessit vievät jopa kuukausia, eli kannattaa antaa itselle aikaa, jos olet keskellä isoja muutoksia.

Alkava vappuviikko näyttää iloiselta ja rauhalliselta. Torstaina on haaveellinen päivä, kun aurinko ja neptunus yhdistävät voimansa. Unelmista syntyy jotakin todella kaunista. Samoin vappuaattona kuu on aamupäivän tehokkaassa neitsyessä. Se antaa energiaa hoitaa rästihommat nopeasti, jotta voit rentoutua pitkän viikonlopun. Jos ei ole töitä, kannattaa käydä vaikka lenkillä. :) Sitten kuu siirtyy vaakaan, mikä sopii loistavasti laatuajan viettämiseen läheisten ja rakkaiden, ystävien ja perheenjäsenten kanssa. Vappu näyttääkin supersosiaaliselta!

Sunnuntaina on hankalampi aspekti, kun merkurius on oppositiossa saturnukseen. Työasiat voivat vaivata ennenaikaisesti. Tai vanhemmuus antaa ylimääräistä ajateltavaa.....

Viikon päästä maanantaina on täysikuu skorpionissa, josta lisää sitten lähempänä.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti