sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Uusikuu Oinaassa 2014

Kuu kulkee jo oinaassa, mutta se yhtyy auringon kanssa vasta illalla. Tänään on uuden astrovuoden ensimmäinen täysikuu!

Uusikuu oinaassa on yleensäkin tulinen ja intohimoinen, mutta tänä vuonna se on vielä paljon enemmän. Aurinko ja kuu yhtyvät hyvin lähellä uranusta, joka tuo mukanaan yllätyksiä ja odottamattomia käänteitä. Tämä uusikuu enteilee myös tärkeitä muutoksia, joita tapahtuu ensi kuussa.


Tästä tuleekin hyvin levoton ja idealistinen uusikuu. Samalla se on uusi alku erilaisille suunnitelmille. Uusikuu ei ole vain yhtymässä uranuksen kanssa, vaan myös neliössä plutoon ja jupiteriin. Siksi tästä voi tulla stressaava ja räjähdysherkkä päivä. Paineet liittyvät suuriin muutoksiin, sekä yksityisiin että yhteiskunnallisiin. Kuviot kertovat väistämättömästä ja välttämättömästä muutoksesta. Nyt kannattaa suunnata energia omaan muutokseen. Muihin voi vaikuttaa vain oman esimerkin avulla.

Uusikuu liittyy nyt usean vuoden aikana tapahtuviin muutoksiin. Se vauhdittaa niitä, mutta koska kyse on hitaasta prosessista, se ei tule valmiiksi tämän uudenkuun aikana. Uranuksen transiitti kartallasi kertoo mistä tällä hetkellä on kyse ja mitkä asiat muuttuvat eniten.

Linkeistä pääsee tarkastelemaan miten uranus ja samalla uusikuu vaikuttavat tällä hetkellä:
Johtavilla merkeillä  se vaikuttaa identiteettiin, tärkeimpiin ihmissuhteisiin sekä työ- ja kotielämään. Johtavia merkkejä ovat oinas, rapu, vaaka ja kauris.

Kiinteillä merkeillä  eli härillä, leijonilla, skorpioneilla ja vesimiehillä se muuttaa maailmankuvaa ja kommunikaatiota sekä arkista toimenkuvaa.

Muuttuvilla merkeillä se vaikuttaa tuloihin ja itseilmaisuun. Loput merkit ovat muuttuvia, eli kaksonen, neitsyt, jousimies ja kalat.

Keskiviikkona saat lisätietoa välttämättömistä muutoksista universumilta....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti