sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Eklipsi jousimiehessä ja Uranus/Pluto

Heips,
ensi viikosta on tulossa vähintäänkin vauhdikas ja mielenkiintoinen. Kaksi suurta tähtitaivaan tapahtumaa osuu nimittäin samalla viikolle.

Ensin on uranus/pluto-neliö. Se on itse asiassa voimassa koko ajan, mutta se on ihan tarkka maanantai-tiistai yönä. Sen takia ilmassa on jatkuvasti ukkosta ja siihen liittyviä päänsärkyjä ja ihmiset lakkoilevat ja kapinoivat muutenkin. Onko kellään muulla ollut sitkeää päänsärkyä viime päivinä?

Uranus-pluto-neliö on huipussaan maanantaina ja tiistaina, mutta muita päiviä jolloin se on aktiivinen ovat esimerkiksi vielä viikon päästä ma-ti, koska kuu vahvistaa kuviota. Samoin tämän viikon ti-ke kuu oli mukana, ja silloin saattoi jo tapahtua jotain neliöön liittyvää.

Ilmassa voi olla mitä vain ärtymyksestä kunnon kriiseihin. Uranus-pluto-neliö lietsoo kapinamielialaa. Jokin vanha systeemi tai rakenne on tullut tiensä päähän, ja siitä täytyy irrottautua. Elämässä voi myös olla velvollisuuksia, joilla ei ole enää virkaa, ja nyt on hyvä hetki purkaa niitä. Muutos ja kohtuus ovat nyt avainsanoja. Muutos on tarpeellinen, välttämätön. Kohtuus taas täytyy muistaa, ettei muutoshuumassa poista elämästä vahingossa myös jotakin hyvää ja tarpeellista.

Eklipsit sysäävät myös kohti nopeita elämänmuutoksia. Koti, työpaikka tai kumppani voi vaihtua yhtäkkiä. Ensi viikon lauantaina on seuraava eklipsi. Sitten seuraa viiden kuukauden tauko. Eklipsi on 4 asteessa jousimiestä. Se vaikuttaa erityisen voimakkaasti mikäli sinulla on aurinko tai nousumerkki siinä lähellä. Se viimeistelee jousimiesten parissa kolmisen sitten vuotta alkaneen muutosprosessin. Sama prosessi on muokannut myös kaksosten ja lisäksi kalojen ja neitsyiden elämää. Tämä eklipsi jättää jäähyväiset näille merkeille nyt muutamaksi vuodeksi, ja muutospaine jakaantuu muille merkeille jonkin aikaa.

Eli maanantaina ja tiistaina vaikuttaa voimakas uranus/pluto-neliö, tai oikeastaan koko viikon, ja lauantaina on vielä toistaiseksi viimeinen pimennys. Viikon aikana voi tapahtua vaikka mitä, erityisesti jos jollakulla on kartalla painoa kauriissa ja oinaassa SEKÄ  jousimiehessä ja kaksosessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti