keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Uusikuu jousimiehessä 2012

Huomenna torstaina on jälleen uusikuu, tällä kertaa jousimiehessä. Ilmassa on paljon tulienergiaa, koska kuun ja auringon lisäksi myös merkurius on jousimiehessä ja uranus puolestaan oinaassa. Kaikki tulimerkit saavat inspiraatiota tästä uudestakuusta. Ja se vaikuttaa muihinkin merkkeihin, mutta vähemmän henkilökohtaisesti.


Pidän hyvin paljon uusienkuiden energiasta: aurinko ja kuu yhdistyvät hetkeksi, sitovat yhteen tärkeimmät voimavaransa luodakseen jotakin aivan uutta, jotain mitä ei ole ollut olemassa aikaisemmin, ennen kuin nyt. Muutokset eivät aina ole järisyttäviä, mutta pienet ja suuret muutokset ovat kuitenkin yhtä tarpeellisia.

Eri merkeillä uudet alut ja mahdollisuudet ilmestyvät erilaisille elämän osa-alueille:
Jousimiehille tämä on henkilökohtaisen kasvun uusikuu. Se muokkaa tavoitteitasi. Joillekin se tuo kokonaan uusia päämääriä ja toisilla se tarkentaa jo olemassa olevia tavoitteita. Synttärikuukauden kunniaksi kannattaa miettiä tavoitteet ainakin vuodeksi eteenpäin. Sopivasti suuruudenhulluille jousimiehille sopii pidempikin ajanjakso. Ja aina niitä suunnitelmia voi muokata lisää matkan varrella. :)

Kauriille tämä uusikuu tuo mielenrauhaa. Se auttaa luopumaan suorittamisesta ja vain nauttimaan elämästä jonkin aikaa. Halutessasi voit löytää velvollisuuksien suorittamisen välistä yllättäviä lepotaukoja.

Vesimiehille tämä on sosiaalinen ja idealistinen uusikuu. Löydät uusia puolia harrastuksestasi, ystäväpiiristä tai jostakin tärkeästä vertaisryhmästä. Kannattaa suunnitella jotain opiskeluun tai matkusteluun liittyvää.

Kalojen kannattaa asettaa uusi tavoite uralla tai elämässä yleisemmin. Jos olet esimerkiksi tyytymätön työhösi, sinun kannattaa aluksi visualisoida mieluisampi tilanne. Positiiviset mielikuvat alkavat elää omaa elämäänsä alitajunnassasi ja voivat toteutua yllättävän helposti.

Uusikuu voi herättää oinaiden seikkailunhalun! Haluat löytää uusia asioita elämääsi. Kaikki uusi kiinnostaa sinua. Lisäksi haluat myös ymmärtää maailmaa ja voit löytää jonkin filosofian tai ajattelutavan, joka auttaa sinua eteenpäin elämässä.

Härille uusikuu voi avata uusia ulottuvuuksia parisuhteessa. Voitte löytää uutta jaettavaa tai uusia yhteisiä arvoja. Nyt on hyvä hetki myös uudistaa kustannusten ja työn jakautumista suhteessa, jos sille on tarvetta.

Myös kaksoset voivat uudistaa ihmissuhteitaan. Nyt kannattaa miettiä mitä oikeasti haluat erilaisista ihmissuhteista ja parisuhteesta. Elämäntilanne muuttuu jatkuvasti ja tämä uusikuu auttaa päivittämään tärkeimmät ihmissuhteet ajantasalle.

Ravuille uusikuu tarjoaa loistavan mahdollisuuden terveys- tai elämäntaparemonttiin! Lisää liikuntaa vai sopivampi ruokavalio? Myös arjenhallinta helpottuu, jos haluat keskittyä siihen nyt. Sinua odottaa entistä parempi kunto!

Leijonat saavat lisää luovuutta. Mikä vain projekti, joka kuvastaa persoonallisuuttasi, saa nyt hyvän alun tai lisää vauhtia. Kannattaa suunnitella suuria eikä olla liian ujo tai vaatimaton. Voit saavuttaa mitä vain mitä lähdet tavoittelemaan luottavaisena.

Neitsyiden kannattaa keskittyä hetkeksi kotiin ja perheeseen. Rentoutuminen ja latautuminen nyt tuovat positiivista energiaa kaikkialle elämääsi. Nyt on hyvä hetki vaalia sukulaisuussuhteita ja syödä hyvin.

Vaa'at voivat laajentaa sosiaalista ympäristöään. Voit törmätä mielenkiintoisiin ihmisiin, kirjoihin tai keskusteluihin. Kaikenlaiset sosiaaliset kontaktit, joita keräät nyt, helpottavat elämääsi seuraavan vuoden aikana!

Skorppareille tämä uusikuu tuo mahdollisuuden kasvattaa tuloja tai löytää uusi tulonlähde, kumpi vain on ajankohtaisempaa. Valitettavasti samalla löydät luultavasti jotain uutta mihin haluat käyttää rahasi. Tasapaino säilyy näin universumissa. ;)

HUOM. Muista että uusikuu vaikuttaa myös nousumerkkiisi!

2 kommenttia:

  1. Kiitos! Minäkin tykkään jousimies-energiasta, onhan 1.huoneessa Jupiterkin Jousimiehessä, yltiöpäinen kylähullu siis!

    Uranus taisi pysähtyä nyt tällä hetkellä, eikös sekin lähde pian liukkaammin eteenpäin?

    VastaaPoista
  2. Hei Leila!
    Onko sinulla sitten nousujousimies vai -skorppari? Jupiter jousimiehessä kuulostaa ihanan suuruudenhullulta. Omalla kartallani on neljä jouskariplaneettaa... ;)

    Uranus tosiaan vaihtaa suuntaa ja aktivoituu oikeastaan ihan näinä hetkinä. Se lisää viikon sosiaalista sävyä.

    VastaaPoista