torstai 12. huhtikuuta 2012

Venus neliö Khiron

Heips,
tänään tunnelmia saattaa synkistää iltaa kohti venuksen neliö khironiin...Siksi tänään kannattaa olla mahdollisimman hellävarainen kaikessa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Neliö saattaa nostaa pintaan pettymyksiä ihmissuhteissa. Kyse voi yhtä hyvin olla vanhoista kuin tuoreistakin tapahtumista. Nykyinen elämäntilanne voi olla ihan hyvä, mutta silti neliö saattaa muistuttaa jostakin vanhasta kriisistä esimerkiksi sen kautta mitä jollekin tutulle tapahtuu.

Venuksen ja khironin neliö saattaa vaikuttaa paitsi ihmissuhteisiin myös omaan itseluottamukseen. Kuka tahansa voi tuntea outoa, selittämätöntä epävarmuutta oman ulkonäön tai taitojen suhteen silloin tällöin, ja tämä päivä voi myös laukaista jotain sellaista. Vaikutus on kuitenkin lyhytaikainen ja tilanne luultavasti tuntuu paljon pahemmalta kuin se todella on. Onneksi.

Olkaa tänään erityisen kilttejä itsellenne ja toisillenne!

1 kommentti:

  1. tää kyllä tuntu, valitettavasti. onneks nyt jo vähän helpottaa...ja venusta kaksosiin odotellessa ;-)

    VastaaPoista